Kahden viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa, varmaan jossain Venäjän yllä, matkalla kohti Hong Kongia. Olen saanut ahdettua kaikki tavarani matkalaukkuihin ja osannut suunnata oikealla lähtöportille. Myös kaikki tärkeät paperit ja passi on muistettu ottaa mukaan ja äiti on saatu ravisteltua irti nilkasta jo Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa. Pari kyyneltä on vuodatettu ja kännykän suomalainen soittolista kuunneltu kolme kertaa läpi.
Vasta viime viikolla minulle iski tajuntaan, että olen oikeasti lähdössä. Jotenkin olen onnistunut tähän asti huijaamaan itseni olemaan ajattelematta koko asiaa, sillä vasta nyt voin ensimmäisen kerran sanoa jännittäväni lähtöä ja ajattelevani reissua lähes kokoajan. Olen googlettanut varmasti netin jokaisen sivun joka kertoo jollain tapaa Taiwanista tai vaihtoon lähtemisestä, ostanut kirjakaupat tyhjäksi Suomi-Kiina sanakirjoista, tulostellut kymmeniä sivuja tärkeitä papreita ja suunnitellut pakkausta kauhunsekaisin tuntein.
Jos aiemmin sanoin, että itse hakuprosessi oli hyvin pitkä ja tuskainen niin kaikki sen jälkeen on tapahtunut kuin silmänräpäyksessä. Onneksi olin kaukaa viisas ja hoidin kaikki pakolliset asiat kuten rokotukset, viisumit, vakuutukset ja lentoliput valmiiksi jo kesän alussa. Uskon, että tällä tavalla olen säästynyt monilta unettomista öiltä kun ei ole tarvinnut kiirehtiä ko. asioiden kanssa. Nyt viimeisillä viikoilla tuntuu silti että uusi hoidettavia juttuja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta koska kaikki tärkeimmät hommat on jo hoidettu en ole vielä kertaakaan edes panikoinnut. Vinkkinä tuleville vaihtareille siis klassinen ohje, hoitakaa hommat ajoissa niin ei tarvitse panikoida lopussa! :)
Viime perjantaina sain vaihtoyliopistoltani sähköpostitse dormi asumisen säännöt ja lentokenttä pick upin ohjeet. Minusta on enemmän kuin ihanaa, että Taiwanin yliopisto vaikuttaa aidosti välittävänsä vaihto-oppilastaan ja joku näkee oikeasti vaivaa, jotta meidän vaihto-kokemuksemme olisi alusta asti mahdollisimman mukava. Yliopistolta tullaan isolla opettaja, oppilas -porukalla hakemaan meitä vaihtareita suoraan lentokentältä, viedään bussilla yliopistolle ja autetaan majoittumisessa jo heti ensimmäisenä iltana. Mikäpä voisi ollakkaan ihanampaa pitkän matkan jälkeen kuin saada heittää matkalaukut vain bussiin ja körötellä jonkun ohjaamana suoraan kampukselle.
Toisaalta lämpimän vastaanoton jälkeen hiukan jännittää tuo tuleva dormi elämä. Yliopiston asuntoloissa nimittäin on lähes yhtä tiukat säännöt kuin armeijassa. Tuleva yliopistoni on siis katolinen yliopisto, joten esimerkiksi tyttöjen ja poikien välinen kanssakäyminen on hiukan tarkemmin rajattu kuin mihin olen ehkä tottunut. Tytöillä ja pojilla on nimittäin erilliset asuntolat ja jalallaankaan ei tyttö saa astua poikien asuntolaan (ja sama toisinpäin) tai se on byebye koko yliopisto. Yliopiston alueella on ulkonaliikkumiskielto 24-06, joten tuolla aikavälillä ei saa liikkua asuntolasta ulos eikä sisää ja toki tyttöjen kohdalla on vielä tiukennus, että ulos ei pääse edes enää 22 jälkeen. Mikäli haluaa olla yön pois asuntolasta täytyy siihen anoa lupaa erikseen ja vaikka viettäisikin rauhallista iltaa omassa huoneessaan niin kello 23 dormivalvoja kipittää huoneesi ovella katsomassa, että varmasti olet paikalla ja menossa nukkumaan. Onneksi vessassa saa kuulemma käydä yölläkin tai muuten olisi voinut tehdä tiukkaa asustella tuolla viiden kuukauden ajan.
Näiden sääntöjen lisäksi listalla oli miljoona muuta pikku kieltoa ja ohjetta, kuten että huoneessa ei saa pelata Mahjongia tai polttaa kynttilöitä, mutta eipä tätä tyttöä silti pelota. Kaikki ovat olleet puolestani kauhuissaan tulevasta vankilastani, mutta itse en ole jaksanut panikoitua sillä uskon, että todellisuus paikan päällä ei välttämättä olekkaan niin paha kuin on peloteltu tai sitten uskon keksiväni hyviä keinoja kipittää sallitusti karkuun vankilastani ja viettää huippu vaihtoaika kaikista säännöistä huolimatta. Wish me luck!
Nyt yhtäkkiä, kun aloin miettimään tulevaa reissua tajusin myös etten ole lentänyt yksin kuin kerran elämässäni, varmaan 6 vuotta sitten. Apua! Minun, joka pelkään lentämistä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, täytyy parin viikon päästä päästä yksin läpi kolmen eri maan lentokentistä ja turvatarkastuksista, sekä selvitä elossa ensin 4 tunnin, sitten 13 tunnin ja sitten vielä 2 tunnin lentomatkoista. Helsinki-Vantaalla osaan toivottavasti vielä suunnistaa paikasta toiseen, mutta entäpä sitten kiireessä Rooman ja Hong Kongin lentokentillä.. Italiaa tai kiinaa en edelleenkään puhu sanaakaan, joten toivottavasti mitään ongelmia ei ilmene enkä suomalaisen menttalitettin mukaan joudu höpöttelemään kuin korkeintaa lentokoneessa vierustoverin kanssa.
Nyt se paniikki sitten iski! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti