maanantai 1. elokuuta 2016

Miksi Taiwan?

Keskustellessani ihmisten kanssa tulevasta vaihdostani yleisin kysymys heti "No joko jännittää lähtö?" -kysymyksen jälkeen on ehdottomasti ollut "Miksi Taiwan?".

Ensimmäisillä kerroilla en itseasiassa osannut vastata koko kysymykseen, sillä oikeastihan en edes olisi halunnut Taiwaniin. Olisin halunnut Arabiemiraatteihin, Marokkoon tai Hong Kongiin. Taiwan oli mukana listalla koska "se on ihan kiva paikka", "äiti on käynyt sielä ja sanonut että sielä oli kivaa", "se on kaukana" sekä "sielä on vissiin aika turvallista".
Kun joku siis kysyi heti vaihtopaikan selviämisen jälkeen miksi halusin lähteä Taiwaniin yritin kovasti kehitellä jotain fiksuja ja aikuismaisia syitä paikan valintaan. Tottahan eivät tietenkään olleet syyt kuten "olen aina halunnut käydä Taiwanissa" tai "Aasian kulttuuri on niin hienoa, että haluan olla osa sitä", mutta ne upposivat kysyjiin hyvin enkä saanut halveksuvia katseita.

Minulla meni muutama viikko pureskellessa tulevaa opiskelupaikkaani. Selasin Googlen puhki hakusanoilla Taiwan experience ja study in Taiwan, katselin äidin matkakuvia 80-luvulta, lueskelin ulkoministeriön matkustustiedotteita, katsoin Youtube-videoita, matkustin Google Mapsilla pitkin Taichungin kaupunkia, tutustuin yliopiston kotisivuihin ja metsästin vaihtoblogeja. 

Nyt kun minulta kysytään miksi lähden Taiwaniin vaihtoon vastaan rohkeasti, että alunperin lähden Taiwaniin koska en päässyt kärkikohteisiini. Tämän lisäksi minulla on jo kuitenkin monta muutakin syytä miksi haluan lähteä juuri Taiwaniin.

  • Taiwan on tämän hetkisessä maailmantilanteessa varmasti yksi turvallisimmista paikoista matkustaa. Vaikka en halua mitään erityistä pelkoa itsessäni lietsoakaan olen enemmän kuin iloinen, etten ole kuukauden päästä suuntaamassa vaihtoon esimerkiksi Keski-Eurooppaan tai Pohjois-Afrikkaan.
  • Lähin kokemukseni Aasialaisesta kulttuurista tiivistyy alakerrassani toimivaan kiinalaiseen ravintolaan. En siis ole koskaan käynyt Aasiassa, tuntenut ketään aasialaista tai edes kokenut mitään sen aasialaisempaa kuin nuudelit ja sushi. Ehkä minun olikin siis tarkoitus hiukan sivistää itseäni ja kohtalo päätti juuri edellä mainituista syistä heittää minut yksin pienelle saarelle Kaakkois-Aasiaan.
  • Olen kuullut, että Taiwanilaiset ovat maailman ystävällisimpiä ihmisiä, joten haluan ehdottomasti itse todistaa tuon asian ja imeä samalla mahdollisesti myös itseeni tätä hyväsydämmellisyyttä ja ystävällisyyttä suomalaisen melankoliduusen ja itsekeskeisyyden tilalle.
  • En ole koskaan käynyt Taiwanissa ja tuskimpa ilman tätä tilaisuutta olisi ihan lähiaikoina tullut käytyäkään. Nyt saan kuitenkin mahdollisuuden viettää 5 kuukautta täysin uudessa paikassa, opiskelun varjolla, puoli ilmaiseksi! ;)
  • Vuoden 2016 bucket listallani on oppia uusi kieli ja mikäpä olisikaan sen parempaa kuin päästä opiskelemaan maailman puhutuinta kieltä paikkaan, jossa lähes jokainen kadulla sinua vastaan kulkeva ihminen puhuu sitä sulavasti.
  • Ehdottomasti parasta ovat kuitenkin ihmisten ilmeet kun minulta kysytään minne olen lähdössä vaihtoon ja vastaan Taiwaniin :D 

Jos kukaan, koskaan siis päättää lähteä vaihtoon ja käykin niin ikävästi, että se ykköslemppariunelma paikka ei syystä tai toisesta aukeakkaan ei elämä välttämättä lopukkaan siihen. Voikin olla, että suunnitelmasi vaihtuvat hunnun käytöstä ja arabian opiskelusta puikoilla syömiseen ja puistojoogaan, mutta oletkin lopulta vielä innokkaampana lähdössä kohti suurta seikkailua kuin hakuvaiheessa uskoitkaan!


1 kommentti:

  1. Ei vitsi kuinka ihanaa että löysin sun blogin! Oon lähdössä Taiwaniin ens keväänä vaihtoon ja huippua lueskella sun fiiliksiä maasta :) Mulle Taiwan vaihtokohteena oli ihan päähänpisto mutta loppujen lopuks hain ainoastaan sinne ja onneks pääsin :D Jään mielenkiinnolla lukeen sun blogia, tsemppiä sinne ja hyvää vaihtoa!

    - Leena

    VastaaPoista