Näytetään tekstit, joissa on tunniste säännöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säännöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. syyskuuta 2016

Millainen on Taiwan ensikertalaisen silmin

  1. Ihmiset tuijottavat häpeämättä länsimaalaisia. 
    • Kun kävelemme vaihtarikavereiden kanssa ihan missä vain, olipa paikka sitten yliopiston kampus tai paikallinen night market, meitä tuijotetaan kuin yleistä nähtävyyttä. Taiwanilaiset eivät myöskään häpeä tuijottelua, osoittelua tai nauramista millään tavalla. Siinä sitten pitäisi kävellä muina miehinä pienten aasialaisten sokkelossa jokaisen vastaantulijan tuijotellessa. Alkaa väkisinkin miettimään onko jäänyt ruokaa suupieleen tai hammastahnaa puseron kaulukseen.
  2. Kaikki maksaa oikeasti todella vähän.
    • Lounaan voi helposti syödä 2e ja 0,75 litran kuplateen saa 50 sentillä. Kahdelle hengelle riittävän annoksen nuudelia, kanaa ja kasviksia saa night marketilta eurolla ja kalleimat aidot (ainakin luulen niin) koriskengät Niken kaupassa maksoivat huimat 45 euroa. Peusaine maksoi koulun marketissa huimat 80 senttiä vaikka huonekaverimme kehottikin meitä menemään ostoksille kampuksen ulkopuolelle, sillä koulun marketissa kaikki on niin kallista.
  3. Kuplatee on maailman parasta.
    • Jos viikon jälkeen voi sanoa olevansa niin pahasti koukussa johonkin juomaan, että saattaa juoda sitä 3 litraa päivässä voi varmasti sanoa että se on silloin myös parasta tavaraa jota maailma päällään kantaa. Kuplatee on nimensä mukaisesti jonkin näköistä teetä jossa on "kuplia". Tee voi olla hedelmäteetä, normaaliateetä maidolla tai ilman tai jopa pirtelöä muistuttavaa maitojuomaa. Parasta on kuitenkin ehdottomasti passionhedelmän makuinen vihreätee, jonka pohjalla lilluu mustia, limaisia tapiokasta valmistettuja palleroita. Se joka ei ole vielä koskaan maistanut kuplateetä on menettänyt paljon.
  4. Selfiet ja valokuvat tuntemattomien länsimaalaisten kanssa ovat cooleinta ikinä.
    • Kadulla kävellessä saattaa pieni Taiwanilainen tulla koputtelemaan olkapäälle "Picture?". Ennen kuin edes tajuat olet jo ainakin parin kolmen taiwanilaisen kainalossa sormet pystyssä kun yksi napsii kuvia minkä kerkeää. Tämän jälkeen otetaan vielä ainakin pari selfietä yhdessä tai yksin, jonka jälkeen paikalliset katoavat paikalta yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. 
  5. Noora nimi on mahdotonta lausua.
    • Noola, Laura, Roora, Noura, Nooha, Nouha, Nuula… Olen tottunut reagoimaan kaikkiin, edes jollain tavalla nimeäni muistuttaviin huudahduksiin ja 80% kerroista olen reagoinut oikein. Ilmeisesti suomalainen R tuottaa suurimmalle osalle ihmisille eniten ongelmia ja Japanilaisilta taas ei taivu mikään muu muoto kuin Roora. Onneksi toinen suomalainen vaihtari kutsuu minua joskus oikealla nimelläni niin tunnistan todennäköisesti itseni oikealla nimelläni vielä viiden kuukauden päästäkin.
  6. Hyvin harva taiwanilainen puhuu englantia.
    • Olin ymmärtänyt enne tänne tuloa, että englannilla pärjää melko pitkälle mutta mitä vielä. Jos et osaa yhtään sanaa tai merkkiä kiinaa, etkä uskalla tilata esimerkiksi ruokia sokkona tietämättä yhtään onko annoksessasi parsakaali vai sian verta ja sisäelimiä, kuolet hyvin nopeasti nälkään. Ainakin Taichungin alueella tai edes yliopiston kampuksella ei ole yhtään ruokalistaa tai kylttiä muutoin kuin kiinaksi kirjoitettuna ja kauppojen ja ruokakojujen mammat inttävät sinulle hyvin päättäväisesti vain kiinaa vaikka koitat kuinka puhua hyvin yksinkertaista englantia ja näytellä käsimerkkejä. Toisaalta tämä on aivan mahtavaa sillä on pakko kokeilla kaikkea uutta ja halu oppia kiinaa kasvaa kasvamistaan.
  7. Sini-harmaat hiukset ovat ihanimmat koskaan.
    • Suomesta lähdin matkaan juuri harmaaksi värjätyillä hiuksilla, mutta tällä hetkellä hiusteni väri häilyy jossain sinisen, violetin, harmaan ja vaalean välimaastossa ja mikään ei ole paikallisten ja myös muiden vaihtareiden mielestä upeampaa kuin nämä hiukset. Itse olen vähän shokissa mitä taiwanilainen vesi on tehnyt hiuksilleni, mutta kun päivittäin vähintää kymmenen ujoa ja hiljaista taiwanilasta pysähtyy hipelöimään hiuksiani ja nostelemaan peukkua niin alkaa jopa itsekin tykkäämään tästä väriensekamelskasta.
  8. Aasialaiset ovat todellisuudessa ainakin kaksi vuotta vanhempia kuin miltä näyttävät ja vaikuttavat.
    • Huonekaverimme Hong Kongista näyttää 15-vuotiaalle söpölle pikkutytölle, joten yllätys oli melkoinen kun hän kertoi toissapäivänä juhlivansa ensi viikolla 22-vuotis syntymäpäiviään. Myös hänen ystävänsä ryntäsivät eräänä päivänä huoneeseemme pienet engalnniksi kirjoitetut lappuset mukanaan joissa kertoivat haluavansa olla kavereita kanssamme. Lappuset herättivät meissä hiukan hilpeyttä koska muistelen itse lähetäneeni ko. lappusia ala-asteella, mutta kaipa se on ihan ok väsäillä tällaisia vielä parikymppisinäkin.
  9. Jokaisella paikallisella pitää olla skootteri (ja sateenvarjo).
    • Ja näitä paikallisia asuu jo pelkästään tässä Taichungin kaupungissa yli puolet Suomen väkiluvusta. Sateenvarjo pitää olla mukana ja auki säällä kuin säällä. Sateella suojaudutaan pisaroilta ja kuumalla ilmalla auringolta. Jokainen kadunkulma on täynnä parkeerattuja skoottereita, vierekkäin, peräkkäin, lomittain ja jopa melkein päällekäin. Super kapealla kadulla huristaa neljä skootteria rinnan, eikä jalkakäytäviä tietenkään ole mihinkään rakennettu. Siinä sitten yrität pysyä hengissä kun skoottereita vilahtelee oikealta ja vasemmalta ja päätä lyhyempien taiwanilaisten sateenvarjon piikit viistävät juuri silmiesi korkeudelta. Tässä samalla voi yrittää etsiskellä hyvännäköistä ruokapaikkaa tai halpoja kenkiä. Itse en ole tähän kuitenkaan vielä pystynyt, sillä olen pitänyt tärkeämpänä itseni pitämisen elossa.
  10. Taiwanilainen ruoka ei ole nähnytkään kiinalaista tai aasialaista ruokaa jota syömme Suomessa.
    • Taiwanilainen ruoka ostetaan kojuista, likaisten, pienien katujen raunoilta ja näitä kojuja on erityisesti night marketeille aivan rintarinnan. Okei, tottakai täällä on myös ravintoloita mutta oikeastaan kukaan ei käy niissä, sillä ruoka on samaa kuin kojuissa ja se maksaa silti vähintään tuplasti enemmän. Kojuissa paistellaan niin sian kieltä kuin parsakaalejakin samassa astiassa, kulkukoirat nukkuvat ruokatarvikkeiden seassa ja hygieniapassista ei ole kukaan kuullutkaan. Itse ruoka on mielestäni ihan hyvää, mutta ei todellakaan samanlaista kuin aasialainen ruoka suomessa. En ole löytänyt vielä yhtään paikkaa jossa myytäisiin perinteistä riisiä, kanaa ja kasviksia, mutta nuudeli keittoa simpukoilla ja sian verellä sekä aivojen näköisiä palleroita yllätys sisälmyksellä löytyy melkein joka kadunkulmasta. Onneksi on kuplatee, niin en minä nälkään kuole.
  11. Taiwanilaiset rakastavat jonoja ja kieltoja.
    • Ihan sama minne olet menossa niin joudut jonottamaan. Kun lähdetään yliopiston järjestämälle retkelle, ennen bussiin pääsyä täytyy järjestäytyä parijonoon. Kun odotetaan Taipeissa metroa niin lattiaan on piirretty viivat jonoille ja ihmiset oikeasti noudattavat näitä. Kun haluat mennä liukuportailla ylös kävelet kiltisti 20m pitkän jonon päähän odottamaan omaa vuoroasi. Ja tottakai jokapaikasta löytyy enemmän kuin tarpeeksi kieltoja ja ohjeita, esimerkiki näiden jonojen muodostamisesta. Älä nojaa bussin ovee, älä istu tälle penkille ellet ole raskaana, älä juo tai syö mitään metroasemalla, älä pidä reppua selässäsi metromatkan aikana, älä puhu kovalla äänellä, älä laske sateenvarjoasi lattialle, pidä kiinni rullaportaiden kaiteesta… Yritä siinä sitten länsimaalaisena pysyä perässä edes puolista näistä säännöistä ja yrittää parhaansa käyttäytyä kunnolla

tiistai 23. elokuuta 2016

Alle kaksi viikkoa lähtöön

Kahden viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa, varmaan jossain Venäjän yllä, matkalla kohti Hong Kongia. Olen saanut ahdettua kaikki tavarani matkalaukkuihin ja osannut suunnata oikealla lähtöportille. Myös kaikki tärkeät paperit ja passi on muistettu ottaa mukaan ja äiti on saatu ravisteltua irti nilkasta jo Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa. Pari kyyneltä on vuodatettu ja kännykän suomalainen soittolista kuunneltu kolme kertaa läpi.

Vasta viime viikolla minulle iski tajuntaan, että olen oikeasti lähdössä. Jotenkin olen onnistunut tähän asti huijaamaan itseni olemaan ajattelematta koko asiaa, sillä vasta nyt voin ensimmäisen kerran sanoa jännittäväni lähtöä ja ajattelevani reissua lähes kokoajan. Olen googlettanut varmasti netin jokaisen sivun joka kertoo jollain tapaa Taiwanista tai vaihtoon lähtemisestä, ostanut kirjakaupat tyhjäksi Suomi-Kiina sanakirjoista, tulostellut kymmeniä sivuja tärkeitä papreita ja suunnitellut pakkausta kauhunsekaisin tuntein.

Jos aiemmin sanoin, että itse hakuprosessi oli hyvin pitkä ja tuskainen niin kaikki sen jälkeen on tapahtunut kuin silmänräpäyksessä. Onneksi olin kaukaa viisas ja hoidin kaikki pakolliset asiat kuten rokotukset, viisumit, vakuutukset ja lentoliput valmiiksi jo kesän alussa. Uskon, että tällä tavalla olen säästynyt monilta unettomista öiltä kun ei ole tarvinnut kiirehtiä ko. asioiden kanssa. Nyt viimeisillä viikoilla tuntuu silti että uusi hoidettavia juttuja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta koska kaikki tärkeimmät hommat on jo hoidettu en ole vielä kertaakaan edes panikoinnut. Vinkkinä tuleville vaihtareille siis klassinen ohje, hoitakaa hommat ajoissa niin ei tarvitse panikoida lopussa! :)

Viime perjantaina sain vaihtoyliopistoltani sähköpostitse dormi asumisen säännöt ja lentokenttä pick upin ohjeet. Minusta on enemmän kuin ihanaa, että Taiwanin yliopisto vaikuttaa aidosti välittävänsä vaihto-oppilastaan ja joku näkee oikeasti vaivaa, jotta meidän vaihto-kokemuksemme olisi alusta asti mahdollisimman mukava. Yliopistolta tullaan isolla opettaja, oppilas -porukalla hakemaan meitä vaihtareita suoraan lentokentältä, viedään bussilla yliopistolle ja autetaan majoittumisessa jo heti ensimmäisenä iltana. Mikäpä voisi ollakkaan ihanampaa pitkän matkan jälkeen kuin saada heittää matkalaukut vain bussiin ja körötellä jonkun ohjaamana suoraan kampukselle.

Toisaalta lämpimän vastaanoton jälkeen hiukan jännittää tuo tuleva dormi elämä. Yliopiston asuntoloissa nimittäin on lähes yhtä tiukat säännöt kuin armeijassa. Tuleva yliopistoni on siis katolinen yliopisto, joten esimerkiksi tyttöjen ja poikien välinen kanssakäyminen on hiukan tarkemmin rajattu kuin mihin olen ehkä tottunut. Tytöillä ja pojilla on nimittäin erilliset asuntolat ja jalallaankaan ei tyttö saa astua poikien asuntolaan (ja sama toisinpäin) tai se on byebye koko yliopisto. Yliopiston alueella on ulkonaliikkumiskielto 24-06, joten tuolla aikavälillä ei saa liikkua asuntolasta ulos eikä sisää ja toki tyttöjen kohdalla on vielä tiukennus, että ulos ei pääse edes enää 22 jälkeen. Mikäli haluaa olla yön pois asuntolasta täytyy siihen anoa lupaa erikseen ja vaikka viettäisikin rauhallista iltaa omassa huoneessaan niin kello 23 dormivalvoja kipittää huoneesi ovella katsomassa, että varmasti olet paikalla ja menossa nukkumaan. Onneksi vessassa saa kuulemma käydä yölläkin tai muuten olisi voinut tehdä tiukkaa asustella tuolla viiden kuukauden ajan.
Näiden sääntöjen lisäksi listalla oli miljoona muuta pikku kieltoa ja ohjetta, kuten että huoneessa ei saa pelata Mahjongia tai polttaa kynttilöitä, mutta eipä tätä tyttöä silti pelota. Kaikki ovat olleet puolestani kauhuissaan tulevasta vankilastani, mutta itse en ole jaksanut panikoitua sillä uskon, että todellisuus paikan päällä ei välttämättä olekkaan niin paha kuin on peloteltu tai sitten uskon keksiväni hyviä keinoja kipittää sallitusti karkuun vankilastani ja viettää huippu vaihtoaika kaikista säännöistä huolimatta. Wish me luck!

Nyt yhtäkkiä, kun aloin miettimään tulevaa reissua tajusin myös etten ole lentänyt yksin kuin kerran elämässäni, varmaan 6 vuotta sitten. Apua! Minun, joka pelkään lentämistä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, täytyy parin viikon päästä päästä yksin läpi kolmen eri maan lentokentistä ja turvatarkastuksista, sekä selvitä elossa ensin 4 tunnin, sitten 13 tunnin ja sitten vielä 2 tunnin lentomatkoista. Helsinki-Vantaalla osaan toivottavasti vielä suunnistaa paikasta toiseen, mutta entäpä sitten kiireessä Rooman ja Hong Kongin lentokentillä.. Italiaa tai kiinaa en edelleenkään puhu sanaakaan, joten toivottavasti mitään ongelmia ei ilmene enkä suomalaisen menttalitettin mukaan joudu höpöttelemään kuin korkeintaa lentokoneessa vierustoverin kanssa.

Nyt se paniikki sitten iski! :D