Miksi tämä on aina yhtä vaikeaa keksiä miten jakaa tämä kaikki ihanuus täältä maapallon toisella puolella vain näin sanojen ja tietokoneen ruudun kautta. Jokainen päivä tuntuu olevan niin täynnä kaikkea jännää kerrottavaa, että jotta kaiken saisi välitettyä sinne teille asti pitäisi minun istua tietokoneen ääressä ainakin pari tuntia joka ilta. Se nyt ei kuitenkaan käy päinsä sillä en halua tuhlata, aivan liian nopeasti muutenkin kuluvaa vaihtoaikaani tietokoneen ääressä yhtään enempää kuin on pakko. Koittakaa siis kestää, postauksia tulee kyllä, toisinaan hiukan tiheämmin ja toisinaan hiukan ei niin tiheämmin! :)
Selvä, mitä viime viikkoina sitten onkaan taas touhuttu? Hmm.. Toissa viikonloppuna tehtiin jo toistamiseen reissu Taipeihin. Pari ystävääni halusivat lähteä Taipeihin kokeakseen Aasian suurimman Pride-tapahtuman ja kun minulta kysyttiin haluanko lähteä myös niin olihan minun pakko hypätä reissuun mukaan. En ole koskaan aiemmin osallistunut edes Helsingissä (vissiinkin vuosittain) järjestettävään pride-viikkoon millään tavalla, joten olihan se ihan kokemisen arvoista kävellä mukana Aasian suurimmassa Pride-kulkueessa heilutellen värikkäitä lippuja ja napsien hauskoja kuvia. Tunnelma oli korkealla ja oli aivan mahtavaa päästä kokemaan tällainenkin asia keskellä aivan erillaista kulttuuria.
Taipeissa ehdittiin Pride-tapahtuman lisäksi syödä itsemme pulleiksi night marketin herkkuja ja kokea vihdoinkin perinteinen taiwanilainen tee"seremonia" korkealla Maokong vuorella, jonne liihottelimme lasipohjaisella kondoolilla, ihaillen sydän kurkussa upeita maisemia.
Taipein reissun lisäksi ihan täällä kotipuolessakin on tapahtunut kaikkea jännittävää. Osa teistä on varmasti jo bongannut koripallovideoita ja -kuvia niin Instagramissa, Facebookissa kuin Snapchatissakin. Ja toden totta, minä pääsin kuin pääsinkin pelaamaan koripalloa myös taiwanilaisittain kun sain mahtavan tilaisuuden liittyä English literature tiedekunnan koripallojoukkueeseen vaikka en itse tuohon tiedekuntaan kuulukkaan. Joukkueemme koostuu noin 15 pelaajasta ja ainakin samasta määrästä faneja/huoltajia/valmentajia/yms. jotka kulkevat mukana jokaisissa treeneissä ja peleissä vaikka eivät koskaan ole koripallokentän viivojen sisäpuolelle astuneetkaan. Treenejä on ollut keskimäärin kaksi kertaa viikossa, ulkokentällä tietysti ja viime viikolla saimme päätökseen syyslukukauden tiedekuntien välisen sarjan. Pelasimme tiemme tappiottomasti finaaliin, jossa jouduimme kuitenkin toteamaan ATK-tiedekunna meitä viisi pistettä paremmaksi ja näin päädyimme lopullisissa sijoituksissa hienosti kuitenkin toiselle sijalle. Tätä hopeaa korostaa entisestään fakta, että joukkueellamme ei ollut ainoana tiedekuntana edes peliasuja, eikä joukkue ole voittanut yhtään peliä viime vuoden sarjoissa…
Itselle taiwanilainen koripallo oli kaikilta osin ainutlaatuinen kokemus. Pelasin kaikissa peleissä 40min, pistekeskiarvolla 31, olin joukkueemme pisin pelaaja ja opin ehkä jopa tekemään muutaman olemattoman sentterin liikkeen. Koripallollisten asioiden lisäksi sain hurjan määrän taiwanilaisia ystäviä, opin kiinaa aivan järkyttävällä nopeudella sillä vain muutama joukkuekaverini puhuu englantia ja sain kokea niin mahtavan finaalipelitunnelman etten ole koskaan, missään, edes miesten maajoukkueen peleissä päässyt todistamaan sellaista. Meillä molemmilla finaalijoukkueilla oli omat cheerleaderit ja kannustusjoukot mukana, katsojia parveili niin katsomoissa kuin toisen kerroksen juoksuradalla niin plajon etteivät kaikki halukkaat päässeet edes katsomaan peliä ja jokaisesta korista, riistosta tai levypallosta koko katsomo repesi hulluihin suosionosoituksiin. Makupaloja tästä tunnelmasta voitte käydä katselemassa facebook sivuillani jakamastani videosta!
Viime viikolla käytiin parin vaihtarikaverin kanssa katsastamassa myös paikallinen International water run festival! Meidän koulusta oli siis kutsuttu paikalle kolme vaihto-oppilasta edustamaan sekä omaa kotimaataan, että Providence universitya. Saimme järjestäjiltä oman kotimaamme stereotyyppiset kansallispuvut ja pääsimme poseeraamaan kameroiden ja yleisön eteen. Tapahtuma itsessään oli kaksipäiväinen, jolloin ensimmäisenä päivänä osallistuttiin tapahtumaa markkinoivaan pressitilaisuuteen ja toisena päivänä päästiin sitten ihan oikeasti juoksemaankin sinne veteen. Festivaalin alkuperä juonsi juurensa kymmenien vuosien taakse, jolloin ensimmäisen kerran kaupungin pormestari avasi uuden kanaalin portit, jotta vesi pääsi virtaamaan rutikuiville pelloille ja kaupungin asukkaat pystyivät viljelemään maata. Sielä me sitten juoksentelimme tämän tradition kunniaksi pitkin likaista kanaalia, kaupungin isojen herrojen perässä, kansallispuvut hulmuten.
Pienet taiwanilaiset tytöt olivat haljeta ihastuksesta minut nähdessään, olinhan varmasti aikamoinen näky eloveena hiuksissani, sini-valkoisessa kansallispuvussani ja ainakin päätä pidempänä ketään muuta. Pääsin poseeraamaan ainakin kymmeneen eri kuvaan kun äidin ja isät vain tyrkkäsivät lapsensa hameeni helmoihin hokien Ni hen ke ai, "You are so cute".
Tällä viikolla on muuten kohdattu sitten se vaihtariajan kauhu, midterm viikko. Itselläni tähän hurjaan midterm viikkon on sisältynyt ihan kaksi kappaletta kokeita ja onhan huomenna vielä edessä järisyttävä viiden minuutin ppt-esitelmä aiheesta "exotic dish", joka tarkoittaa minulle niinkin huiman ruokalajin kuin poronkäristyksen esittelyä. Nuo jo alta hoidetut kokeet kuuluivat kursseihin Kiinan kulttuuri ja kielitiede. Ensimmäisenä mainitussa kokeessa opettaja sanoi heti kokeen aluksi "puhelimen google translationia saa tässä kokeessa käyttää, mutta älkää menkö nettiin lunttaamaan" ja kukaanhan ei mennyt.. Kielitiedon koe oli kotona, netissä suoritettava monivalintakoe, jossa sain pitää muistiinpanoja ja ppt-dioja mukana ja kysymykset olivat luokkaa "Mikä kieli kuuluu Uralilaisten kielten kieliperheeseen? Suomi, englanti, hindi vai Maori?".
Tervemenoa vain minulle jossain vaiheessa takaisin suomalaiseen yliopistoon.. En tiedä osaanko enää tämän taiwanilaisen menon jälkeen opiskella oikeasti ollenkaan! Mutta jos totta puhutaan, niin paikalliset oppilaat ovat aikuisten oikeasti aivan helisemässä näissä samoissa kokeissa, joten en sitten tiedä kuinka vaikeaa suomalainen yliopisto-opiskelu oikeasti on.
Tämän midterm viikon päätteeksi lähden viikonlopuksi nauttimaan Etelä-Taiwanista, kun suuntaamme jenkki vaihtarikaverin ja 50 kiinalaisen vaihtarin kanssa eräälle, pienelle saarelle snorklaamaan ja nauttimaan viimeisistä helteistä. Taichungissa kun talvi tekee jo kovaa tuloaan ja lämpötilat ovat tippuneet tämän viikon aikana jo lähemmäs 20 kuin 30…
Ensi viikon torstaina koittaakin sitten todennäköisesti koko tähän astisen vaihtariajan jännin hetki kun suuntaamme 12 päivän reissulle Etelä-Koreaan ja Vietnamiin. Ensin torstaina lennetään neljäksi päiväksi Seouliin, jossa tehdään ainakin reissut Pohjois-Korean rajalle ja Etelä-Korean kuuluisimpaan kansallispuistoon. Sitten suunataan nokka lopuiksi 7 päiväksi Vietnamiin, ensiksi Hanoihin, jossa tehdään kahden päivän veneretki Halong Bayssä, Unescon maailmanperintökohteessa ja sitten suunntaan Pohjois-Vietnamin maaseudulle vaeltelemaan kolmeksi päiväksi paikallisten kanssa. Tämän jälkeen pitäisikin sitten olla vielä sen verran virtaa jäljellä, että jaksaisi raahautua lentokoneeseen ja takaisin Taiwaniin.
Toissapäivänä muuten käytiin tutustumassa taiwanilaiseen sairaalaankin kun tajusimme tarvitsevamme Malaria-lääkkeet tuota Vietnamin vaellusta varten. Ensin yritimme saada lääkkeitä koulun klinikalta, mutta sieltä meidät ohjattiin suoraan apteekkiin ja apteekista tieteysti ilman reseptiä sairaalaan. Onneksi saimme erään kiinalaisen tytön sairaalaan mukaan tulkiksi ja hänen avullaan onnistuimme kuin onnistuimmekin vihdoin ja viimein kolmen tunnin odotuksen ja ainakin 10 puhelun jälkeen saamaan pillerit kouraamme. Ainakin opimme, että taiwanilaiset eivät tällaisia lääkkeitä käytä kun ensimmäisenä lääkärin huoneeseen astuessamme kysyi herra kiinalaiselta ystävältämme "Miksi nämä hullut ulkomaalaiset haluavat tällaisia lääkkeitä? Käytetäänkö näitä Euroopassa?" :D Koko reissu lääkkeineen ja lääkärikäynteineen tuli kuitenkin maksamaan vain huimat 12e, joten suosittelen lämpimästi malarialääkkeiden hankkimista myös täältä paikanpäältä, jos jollekin joskus sellainen tilanne eteen sattuu. Suomessa kun pelkkä lääke maksaa vissiinkin 50-150e ja tietysti päälle vielä lääkärikulut! Yksi syy lisää rakastaa Taiwania! ;)
