Tulinko mä tänne opiskelemaan?

Nyt ymmärrän miksi vaihtoblogien päivittämisen sanotaan aina olevan niin hankalaa. Missä välissä sitä löytyisi aikaa vain istua koneen ääreen ja viettää pari tuntia yksin, kirjoitellen kuulumisia tietokoneenruudulle. Samaan aikaan kun voisi vaikka olla salilla kyykäämässä, yleisurheilukentällä juoksemassa, kavereiden kanssa juomassa kuplateetä, metsästämässä pokemoneja, nauttimassa auringosta, nautiskelemassa dumplingeja, opiskelemassa kiinaa tai vaan nukkumassa päiväunia omassa sängyssä. Tässä vertailussa blogi jää ikävä kyllä joka kerta viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Nyt minulla sattui kuitenkin olemaan pari tuntia tyhjää aikaa vain itselleni, kun torstaisin kaikki muut ovat koko päivän koulussa ja viime yönä tuli nukuttuakin ruhtinaaliset 9 tuntia, joten päikkäreitäkään ei nyt kaivata.

Mistähän sitä aloittaisi… Kuukausi Taiwanissa tuli täyteen jo viime viikolla. Aika tuntuu menevän ihan liian nopeasti ja kun syksykin tekee uhkaavasti tuloaan tännekin päin maapalloa on itseäni alkanut pikkuhiljaa jo hiukan ahdistamaan, että kohta sitä ollaan jo matkalla kohti kotia. Onneksi ennen kotimatkaa on edessä kuitenkin ainakin unohtumaton 12 päivän reissu Etelä-Koreassa ja Vietnamissa marraskuun lopussa! Varasimme nimittäin toissapäivänä jenkki vaihtarikaverini kanssa viimeisetkin hotellit ja retket kasaan reissua ajatellet. Lennot varattiin jo viikko sitten kun 300e löytyi kolmen lennon paketti Taipei-Seoul-Hanoi-Taipei. Suunnitelmissa on ainakin retki Pohjois-Korean rajalle, kolmen päivän vaellus Vietnamin vuoristossa, kotimajoituksessa, paikallisen oppaan kanssa, sekä kahden päivän veneretki Ha Long Bay järvelle. Näiden lisäksi pitäisi viettää kaksi yötä vietnamilaisessa yöjunassa ja nauttia Seoulin suurkaupungin sykkeessä parin päivän ajan. Can´t wait!

Tulossa olevan Aasian kiertueen lisäksi on viime viikkoina ehditty reissata niin ympäri Taichungin kaupunkia kun myös vaelleltu Taiwanin itärannikon vuoristossa etsiskelemässä vesiputouksia. Toissaviikonloppuna vietettiin aikaa ihan vain kotikaupunkimme Taichungin ympäristössä leikkien turistia ja laulellen karaokea. Lauantai aamuna hyppäsimme bussiin ja kurvasimme keskustaan eräälle temppelille ihailemaan isoa, kultaista Buddhaa. Kun kuvia oli napsittu tarpeeksi vaihdoimme bussilinjaa ja kaarsimme  Rainbow villageen tervehtimään rainbow grandpaa. Kumpikaan paikoista ei itseäni suuremmin vakuuttanut, mutta hienoja kuvia saatiin ainakin napsittua ja nyt voi sanoa tutustuneensa myös omaan "kotikaupunkiin" paremmin. Turistiseikkailun jälkeen suunnattiin nokka kohti KTV:tä eli paikallista karaokea ja neljän tunnin lauleskelut oli laulettu kuin silmänräpäyksessä. Kiinankieliset laualut eivät ihan vielä irronneet, mutta onneksi listalta löytyi myös tutut titanicit ja call me maybet :)

Viime viikonloppuna otettiinkin sitten vähän erillainen lähestymistapa saareen tutustumiseen ja lähdettiin katolisen kirkon misionäärien järjestämälle vesiputous vaellukselle. Perjantai iltana hypättiin bussiin ja hurautettiin saaren toiselle puolelle, nukuttiin yö majatalossa ja kerättiin voimia seuraavan päivän vaellukselle. Lauantaina heitettiin sitten reput selkään ja aloitettiin kapuaminen vuoren huipulla sijaitsevalle kappelille, jossa meidän oli tarkoitus viettää seuraava yömme. Sää ei vaellustamme suosinut, joten ylös ryömittiin pienessä tihkusateessa, mutta onneksi isompi sademyrsky iski päälle vasta juuri kun koko porukka oli saapunut huipulle. Illalla kokkailtiin yhdessä pastaa, grillattiin vaahtokarkkeja ja lauleskeltiin yhteislauluja kitaran säestyksessä. Unille vaipuivat viimeisetkin kukujan jo kymmenen aikaan, joten voitte varmasti tästä päätellä miten rankka päivä meillä oli takana.

Sunnuntaina heräiltiin kovalta lattialta, yllättävän pirteinä jo kuuden jälkeen sillä sademyrskyssä oli seitsemän aikaan pieni tauko, jolloin oli tarkoitus sujahtaa huipulta hiukan alemmas niin myrsky ei vaikuttaisi loppu laskeutumiseen enää niin paljon. Kaikki pääsivät lähes ehjin nahoin alas asti ja kun vihdoin laskin peppuni takaisin yliopistolle vievän bussin penkkiin ja sain pizzan käsiini en olisi voinut olla tyytyväisempi itseeni.
Vaikka vaellus oli loppupeleissä paljon rankempi kun olin ajatellut olin, todella tyytyväinen että lähdin kuin lähdinkin mukaan vaikka alunperin en ollut koko reissusta kiinnostunut. Näimme toistakymmentä toinen toistaan kauniimpia vesiputouksia, koimme onnistumisen hetkiä saavuttaessamme vihdoin pilvien yläpuolella siintäneen huipun, napsimme miljoonia hienoja kuvia ja tutustuimme huippuihin uusiin tyyppeihin.

Ensimmäisen yön majapaikka

Toisen yön majapaikka

Viikonloppu seikkailujen lisäksi ovat arkipäivät täyttyneet kiinan opiskelusta, kavereiden kanssa hengailusta, salilla käymisestä, parhaiden ruokapaikkojen etsimisestä ja tottakai vain tästä paikasta nauttimisesta.
Kiinassa ollaan edistytty huimin harppauksin. Ennen reissua luonnistui lause "olen nainen jokapäivä"… Tällä hetkellä osaan melkein 30 eri hedelmää ja muuta ruokaa, pystyn kyselemään kuulumisia, tilaamaan kuplateetä, ymmärtämään numerot 1-100, kertomaan olevani nälkäinen, janoinen, väsynyt ja kiireinen, kysymään mitä ihmiset haluaisivat syödä tai minne mennä, sekä jutustella viime viikonlopun tekemisistä tai tulevan viikonlopun suunnitelmista. Shi, xi, zhi, si ja qi äänteet alkavat pikkuhiljaa erottua ja välillä jopa tiedän pitääkö käyttää ensimmäistä, toista, kolmatta, neljättä vai neutraalia tonea.

Kiinan kielen kehityksen myötä olen löytänyt myös aivan toisen puolen tästä paikasta. Vaikka alkushokin jälkeen olenkin kokoajan sanonut viihtyväni täällä todella hyvin voisin nyt sanoa jo ylittäneeni tuon "todella hyvin" asteikon. Selailin eilen vaihdossa olleiden tai olevien ystävieni kuvia facebookissa ja ai että nuo paikat näyttivät hienoilta, moderneilta ja siisteiltä. Oli merenranta näkymää, 20-kerroksisia lasisia koulurakennuksia, hotellihuoneelta näyttäviä dormi-asuntoja, palmujen koristamia ostoskatuja ja uutuuden kiiltäviä ostoskeskuksia. Taichungista tai Providence Universitystä ei noita löydy, mutta meillä on maailman kaunein näkymä Taichung cityyn campuksen sillalta, herkullisinta kuplateetä myyviä kadunvarsikojuja, ympäri campusta vaeltelevia söpöjä kulkukoiria, 20sentin herkullisia lounaita, likaisimmat ja sokkeloisimmat night market kadut ilman jalkakäytäviä, torakoita vaatekaapissa, maailman ystävällisin ja iloisin rouva, joka lajittelee työkseen dormin roskia kaikki päivät ja tietysti ahdas ja likainen asuntola täynnä super mielenkiintoisia ja ystävällisiä aasialaisia.

Eilen oli syksyn ensimmäinen korispeli. Alotusviisikon sentterin paikka saavutettu, 40 min peliaikaa ja 20p voitto!

Meidän korisjoukkue mustissa ja fanit taustalla :)

Jos koskaan saatte tilaisuuden lähteä tutusta ja turvallisesta Suomesta, koulutuksen kärkimaasta, turvallisimmasta maasta asua, toiseksi parhaimmasta maasta naisille, lottovoitto synnyinmaasta, ottakaa ensimmäinen lento Taiwaniin ja kokekaa jotain aivan uutta. Oppikaa hurjasti uutta itsestänne, alkakaa arvostaa asioita aivan eri valossa, eläkää unelmaa jota ette koskaan ajatellut haluavanne elää ja mikä tärkeintä, nauttikaa joka hetkestä! Olen mielestäni paras ihminen sanomaan näin sillä toteutan ohjettani tällä hetkellä 100% ja olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin!

再見 !

Viikko Taiwanissa

Ensimmäinen viikko Taiwanissa takana. Viime viikon keskiviikkona saavuttiin 24h matkustamisen jälkeen Taipein lentokentälle, josta matka jatkui koulun järjestämällä bussikyydillä Taichungin kaupunkiin, noin 200 km Taipeista etelään. Yliopistolla meidät heitettiin ulos bussista, tungettiin huoneen avaimet kouraan ja käskettiin etsimään 500 huoneen joukosta oma. Oma löytyikin lopulta ylimmästä kerroksesta ja yllätykseksi luvattu kahden hengen huone olikin vaihtunut neljän hengen huoneeksi, vessat ja suihkut olivat suoraan 1950-luvulta ja muita länsimaalaisia ei näkynyt mailla halmeilla.

Ensimmäinen päivä menikin sitten alkushokista toipuessa. Kävelin yksinäni ympäri kampusta, tutustuin uusiin huonekavereihin, söin kiinalaispoikien tilaamaa keittoa josta löytyi kaikkea sian verestä simpukoihin, sekä tuskailin 35 asteen lämpötilan kanssa.

Alkushokin ja ensimmäisen päivän jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtua myös paljon muuta. Koulu on järjestänyt meille reissun isoon supermarkettiin, ostamaan kaikkea tarvittavaa niin kampus kuin itsenäistä asumista varten, sekä paikalliseen huvipuisto/aborginaali kulttuuripuistoon viettämään päivää. Supermarketissa pyörittiin täysin turisteina ihmettelemässä toinen toistaan erikoisempia taiwanilaisia ruoka- ja tavarapakkauksia, yritettiin selvitellä tuotteiden alkuperää myyjiltä ilman yhteistä kieltä ja ihasteltiin kaikkien ostosten yhteishinnan halpuutta. Huvipuistossa seikkailtiin vaihtarikavereiden kanssa taiwanilaisissa vuoristoradoissa, ajeltiin kondooli-köysi-radalla Sun Moon järvelee ja katseltiin aborginaalien tanssiesitystä.

Järjestetyn ohjelman lisäksi olemme ehtineet muiden vaihtareiden kanssa koluta läpi jo parikin night markettia, viettää iltaa bbq-partyissä, ihastella Taichungin kaupungin valoja kampuksen ulkopuolella asuvien vaihtareiden asunnon kattoterassilta, juoda ihan liikaa kuplateetä, maistella hyvin mielenkiintoisia taiwanilaisia ruokia ja opetella ymmärtämään edes muutamia merkkejä kiinaa, jotta ruuan ja juoman tilaaminen onnistuisi edes joskus itsenäisesti. Myös korista on käyty kokeilemassa paikallisten tyttöjen kanssa ja pakko myöntää että kokemus oli erikoinen esimerkiksi siksi että olin päätä pidempi kuin yksikään muu ja ainoa joka osasi oikeasti pomputtaa palloa… Kaikkea pitää silti kokeille, vai mitä?

Ja ikävä kyllä myös se minkä takia tänne tultiin, eli opiskelu on päässyt lähes kunnolla vauhtiin. Viime perjantaina tehtiin täysin sokkona kurssivalintoja kiinankielisellä valintaohjelmalla ja senpä takia ennen jokaista kurssia on pidettävä sormet ristissä, että josko olisi tullut valittua jotain järkevää. Itse valitsin 10 tunnin pakollisten kiinantuntien lisäksi Taiwanin ja Kiinan kulttuurikurssit, monikulttuurisuus kurssin, englannin puhekurssin sekä täysin sattumanvaraisesti yhden kurssin kielitiedettä aiheena maailman kielet ja niidne puhujat. Tällä viikolla meillä oli vain kolme päivää koulua, sillä loppuviikko juhlitaan Mid-Autumn festivaalia, joten ihan kaikkia kursseja ei ehditty tällä viikolla vielä kokeilla. Ensi viikolla meillä on mahdollisuus vaihtaa, lisätä tai poistaa aiemmin valitsemiamme kursseja mikäli niin haluamme, mikä on mielestäni aivan mahtava systeemi joka mahdollistaa että meillä on paremmat mahdollisuudet opiskella meitä itseämme motivoivia kursseja. Itse aion poistaa yhden valitsemani kurssin lukujärjestyksestäni, sillä en välttämättä tarvitsekkaan sitä ja koko kurssi tuntui turhan työläältä ja sekavalta siitä saatavaan hyötyyn verraten.

Tällä hetkellä paikalliset oppilaat pakkailevat kamojaan ja suuntaavat perheidensä luokse festivaalin viettoon kun taas me vaihtarit istuskelemma dormissa odottelemassa vuosisadan kovinta taifuunia saapuvaksi. Äiti lähetti minulle aamulla huolestuneen screenshotin iltalehden katastrofaalisesta otsikosta koskien tänne iskenyttä taifuunia ja kyseli olenko kunnossa. No, todellisuudessa tänään on ollut täysin normaali koulupäivä. Aamulla satoi muutama pisara vettä ja tällä hetkellä tuulee samaan tapaan kuin Suomessa tuulisina päivinä. Kukaan ei edes tunnu välittävän uutisista tai varoituksista, ainakaan täällä päin Taiwania.

Everything okay at least now!

Alle kaksi viikkoa lähtöön

Kahden viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa, varmaan jossain Venäjän yllä, matkalla kohti Hong Kongia. Olen saanut ahdettua kaikki tavarani matkalaukkuihin ja osannut suunnata oikealla lähtöportille. Myös kaikki tärkeät paperit ja passi on muistettu ottaa mukaan ja äiti on saatu ravisteltua irti nilkasta jo Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa. Pari kyyneltä on vuodatettu ja kännykän suomalainen soittolista kuunneltu kolme kertaa läpi.

Vasta viime viikolla minulle iski tajuntaan, että olen oikeasti lähdössä. Jotenkin olen onnistunut tähän asti huijaamaan itseni olemaan ajattelematta koko asiaa, sillä vasta nyt voin ensimmäisen kerran sanoa jännittäväni lähtöä ja ajattelevani reissua lähes kokoajan. Olen googlettanut varmasti netin jokaisen sivun joka kertoo jollain tapaa Taiwanista tai vaihtoon lähtemisestä, ostanut kirjakaupat tyhjäksi Suomi-Kiina sanakirjoista, tulostellut kymmeniä sivuja tärkeitä papreita ja suunnitellut pakkausta kauhunsekaisin tuntein.

Jos aiemmin sanoin, että itse hakuprosessi oli hyvin pitkä ja tuskainen niin kaikki sen jälkeen on tapahtunut kuin silmänräpäyksessä. Onneksi olin kaukaa viisas ja hoidin kaikki pakolliset asiat kuten rokotukset, viisumit, vakuutukset ja lentoliput valmiiksi jo kesän alussa. Uskon, että tällä tavalla olen säästynyt monilta unettomista öiltä kun ei ole tarvinnut kiirehtiä ko. asioiden kanssa. Nyt viimeisillä viikoilla tuntuu silti että uusi hoidettavia juttuja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta koska kaikki tärkeimmät hommat on jo hoidettu en ole vielä kertaakaan edes panikoinnut. Vinkkinä tuleville vaihtareille siis klassinen ohje, hoitakaa hommat ajoissa niin ei tarvitse panikoida lopussa! :)

Viime perjantaina sain vaihtoyliopistoltani sähköpostitse dormi asumisen säännöt ja lentokenttä pick upin ohjeet. Minusta on enemmän kuin ihanaa, että Taiwanin yliopisto vaikuttaa aidosti välittävänsä vaihto-oppilastaan ja joku näkee oikeasti vaivaa, jotta meidän vaihto-kokemuksemme olisi alusta asti mahdollisimman mukava. Yliopistolta tullaan isolla opettaja, oppilas -porukalla hakemaan meitä vaihtareita suoraan lentokentältä, viedään bussilla yliopistolle ja autetaan majoittumisessa jo heti ensimmäisenä iltana. Mikäpä voisi ollakkaan ihanampaa pitkän matkan jälkeen kuin saada heittää matkalaukut vain bussiin ja körötellä jonkun ohjaamana suoraan kampukselle.

Toisaalta lämpimän vastaanoton jälkeen hiukan jännittää tuo tuleva dormi elämä. Yliopiston asuntoloissa nimittäin on lähes yhtä tiukat säännöt kuin armeijassa. Tuleva yliopistoni on siis katolinen yliopisto, joten esimerkiksi tyttöjen ja poikien välinen kanssakäyminen on hiukan tarkemmin rajattu kuin mihin olen ehkä tottunut. Tytöillä ja pojilla on nimittäin erilliset asuntolat ja jalallaankaan ei tyttö saa astua poikien asuntolaan (ja sama toisinpäin) tai se on byebye koko yliopisto. Yliopiston alueella on ulkonaliikkumiskielto 24-06, joten tuolla aikavälillä ei saa liikkua asuntolasta ulos eikä sisää ja toki tyttöjen kohdalla on vielä tiukennus, että ulos ei pääse edes enää 22 jälkeen. Mikäli haluaa olla yön pois asuntolasta täytyy siihen anoa lupaa erikseen ja vaikka viettäisikin rauhallista iltaa omassa huoneessaan niin kello 23 dormivalvoja kipittää huoneesi ovella katsomassa, että varmasti olet paikalla ja menossa nukkumaan. Onneksi vessassa saa kuulemma käydä yölläkin tai muuten olisi voinut tehdä tiukkaa asustella tuolla viiden kuukauden ajan.
Näiden sääntöjen lisäksi listalla oli miljoona muuta pikku kieltoa ja ohjetta, kuten että huoneessa ei saa pelata Mahjongia tai polttaa kynttilöitä, mutta eipä tätä tyttöä silti pelota. Kaikki ovat olleet puolestani kauhuissaan tulevasta vankilastani, mutta itse en ole jaksanut panikoitua sillä uskon, että todellisuus paikan päällä ei välttämättä olekkaan niin paha kuin on peloteltu tai sitten uskon keksiväni hyviä keinoja kipittää sallitusti karkuun vankilastani ja viettää huippu vaihtoaika kaikista säännöistä huolimatta. Wish me luck!

Nyt yhtäkkiä, kun aloin miettimään tulevaa reissua tajusin myös etten ole lentänyt yksin kuin kerran elämässäni, varmaan 6 vuotta sitten. Apua! Minun, joka pelkään lentämistä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, täytyy parin viikon päästä päästä yksin läpi kolmen eri maan lentokentistä ja turvatarkastuksista, sekä selvitä elossa ensin 4 tunnin, sitten 13 tunnin ja sitten vielä 2 tunnin lentomatkoista. Helsinki-Vantaalla osaan toivottavasti vielä suunnistaa paikasta toiseen, mutta entäpä sitten kiireessä Rooman ja Hong Kongin lentokentillä.. Italiaa tai kiinaa en edelleenkään puhu sanaakaan, joten toivottavasti mitään ongelmia ei ilmene enkä suomalaisen menttalitettin mukaan joudu höpöttelemään kuin korkeintaa lentokoneessa vierustoverin kanssa.

Nyt se paniikki sitten iski! :D